Ketäs me oikein ollaan?

Ja mistä oikein tullaan?

Jos ihan ensimmäisenä aloitettaisiin siitä, mistä Guthrun alunperin sai edes alkunsa. Itse olen virtuaalipuolella pyörinyt aktiivisesti vuodesta 2010 (vaikka silloin tällöin myös useampia vuosia aikaisemminkin oli vkennelit tuttuja). Mutta ihan oman ensimmäisen kennelin avasin suntuubiin, Rajattoman -missä kasvatin pitkähkön aikaa bordercollieita ja poikkeuksellisesti grönlanninkoiria. Jälkimmäinen rotu ei okein napannutkaan mun makuun ja niiden kasvattelu tyssäsi alle kahdessa kuukaudessa. Yhden grönnipentueen sain kumminkin tyrkättyä maailmaan, mutta eivät oikeastaan menneet kaupaksi - yhtensä suurena syynä luultavasti kuvien niukka saanti. Joten grönnit jäivät sille tielleen ja jatkoin vielä suntuubin puolella bordercollieiden kanssa. Pari pentua sain niiltä ajoilta myöskin maailmalle suht hyvällä menestyksellä, itsellänihän ei sillon ollut oikeastaan harmaintakaan hajua mistään virallisista kisoista ym. No kumminkin rupesin selailemaan HTML -versiollisia virtuaalikenneleitä ja aloin sitten uteliaisuuttani selaamaan missä koirat ovat kisailleet. Edestäni aukeni suuri verho kun eksyin virtuaalipuolen viralliselle puolelle, mietin pitkään miten olen ollut pimennossa tältä kaikelta. Siitä sitten alkoi pikkuhiljaa virallisissa kisailu ja epäviralliset saivat jäädä taka-alalle - kun miulle kerrottiin niistä tulleiden tulosten olevan aivan merkityksettömiä. Pitkään kyllä pyörin suntuubin puolella, koska Rajattoman nimi oli ehtinyt muuttua jo Ketunjalaksikin siinä välissä +virallisissa kisoissa olin myöskin kierrellyt jo jonkin aikaa. Tarkalleen en näitä aikavälejä muista, mutta tuskimpa niillä myöskään pidemmän päälle on sen suurempaa merkitystä.

Suuri rakkaus bordercollieihin on oikeastaan ollut aina virtuaalikenneleiden piireihin ryhtyessä. Niiden toimivuus ja monipuolisuus on aina miellyttänyt minua koirassa, näiden kirsullisten kanssa kun voi lähteä moniin eri lajeihin harrastelemaan ja kisailemaankin. Ihan ensimmäinen borderollieni taisi olla nimeltään Rajattoman Jump On!, tutummin Oregan (RIP). Tricolour -värityksellinen näyttölinjainen narttu, jonka kanssa kisailin vielä epävirallisissa kilpailuissa kun ei itselläni ollut tietoakaan virallisista tapahtumista. Tämän neidin jälkeen tykästyin bortsuihin vielä enemmän ja kunnollinen kasvatus siitä lähti pyörimään paremmin. Belgianpaimenkoira tervuerenit tulivat mukaan kasvatukseen vasta vuoden 2012 noin puolivälissä. Tarkoituksena oli kasvattaa näitä paimenia pelkästään pienimuotoisesti bordercollieiden kanssa, mutta saman vuoden syyskuussa päätin rodun ottaa kokonaan toiseksi kasvatusroduksi. Tervutkin ovat minua itseäni miellyttäviä monpuolisia koiria, joiden kanssa on myöskin helppo lähteä erilaisia lajeja kokeilemaan. Kiikuttelin pitkään malinoisien ja tervuerenien välillä, mutta päädyin kumminkin tervuihin.
Kasvatan bordercollieita ja belgianpaimenkoira tervuereneita niin käyttöön, kuin näyttöönkin.

16. joulukuuta 2012, aloin kyllästyä jo nimeen Ketunjalan ja rupesin miettimään kennelille uutta nimeä. Osoitetta en jaksanut kumminkaan ruveta siinä samassa härdellissä vaihtamaan, joten vanhan nimen osoitteella mennään eteempäin. Jonkin aikaa siinä pohdin kaikenlaisia nimiä, sen pitäisi olla englanninkielinen -eikä tarkoittaa oikeastaan yhtään mitään. Sitten se jotenkin iskostui päähän, uudeksi nimeksi tulee ilmamuuta Guthrun. Se kuulostaa kivalta sanottuna ja näyttääkin omasta mielestäni hyvältä, joten miksei. Aikaisemmat kasvatit toki käyttävät vielä Ketunjalan -liitettä nimessään, tulevat saavatkin sitten nimensä eteen Guthrun.

05. maaliskuuta 2013, päätin syrjäyttää belgianpaimenkoira tervuerenit kasvatuksesta, ja tähdätä vain bordercollieiden kasvatukseen. Yhden tervupentueen olen aikonut kumminkin vielä pistää maailmalle, sen jälkeen rupean kuoppaamaan nuo tervut yksitellen.

21. syyskuuta, 2014, pakko päivittää tätä sivua ihan vain ajankulukseni. Ihan uskomatonta, että ensi kuun 28. päivä Guthrun täyttää jo 4 vuotta, miten nämä vuodet ovatkaan vierähtäneet ihan uskomattoman nopeasti nyt ajatellen. Joidenkin lyhyiden- ja pidempien taukojen jälkeen kennel on siltikin porskuttanut eteempäin. Yhdessä vaiheessa tarkoituksena oli jo melkein kuopata koko kennel, muutaman kuukauden taukoilun jälkeen kipinä kumminkin roihahti taas ihan kunnolla. Bordercollieiden kasvatus tykyttää vauhdilla eteempäin, pentueita tänä vuonna onkin jo kolme lähtenyt maailmaa valloittamaan. Ne tosin saavat olla siinä tältä vuodelta, ensi vuonna sitten taas uudet kujeet ja uudet pentueet.
Joka tapauksessa odotan innolla taas ensi vuotta, mitä se tuo tullessaan kennelin puolesta. Ja toivon että Guthrunilla tulisi olemaan vielä useampikin vuosi edessään kuljettavanaan.
Ja haluan myös kiittää kaikkia kenneleitä / kasvattajia, joilta olen pian 4 vuoden aikana pennelin tänne saanut kasvamaan ja varttumaan. Sekä suuri kiitos kaikille, joilla on / on ollut oma kasvattini kennelissään (niin Ketunjalan- kuin Guthrunin nimen alla)!

15. lokakuuta, 2023. Websin sulkeuduttua kokonaan tämän vuoden elokuussa, olin jo jättänyt virtuaalikoirailut epäaktiivisuuden takia taakseni. Ja suoraan sanottuna tämä websin kuoppaus tuli yllätyksenä, kaikki kennelit katosivat kuin tuhka tuuleen.
Otin siis nyt projektikseni tuoda kaikki kennelit Guthrunin lisäksi pikku hiljaa takaisin virtuaalipuolelle. Koirista ainoastaan kisakoirat siirtyvät uusille sivuille.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita